Fenrir

Teoksen valmistumisvuosi:

2023

Koko:

A4

Teoskuvaus:

Angrboða, suruntuoja, synnytti Lokille kolme lasta, yksi oli käärme, toinen oli Hel, mutta kolmas oli sudenpentu, Fenrir. Kun jumalat saivat tietää Lokin hirviömäisestä jälkikasvusta, he nakkasivat kaksi hänen lastaan syvyyksiin, mutta säästivät Fenririn, jota sodanjumala Týr sai hoitaa.
Fenrir ei tosin koskaan lakannut kasvamasta ja kasvaessaan sen nälkä yltyi yhä ahnaammaksi. Pian vain Týr uskalsi lähestyä valtavaa sutta, jonka leuat ylettyivät maasta taivaankanteen saakka. Tämä aiheutti jumalille huolta, sillä ennustuksien mukaan valtava susi tulisi tappamaan jumalten kuninkaan, Odinin. Niinpä jumalat kahlitsivat Fenririn rautaisilla kahleilla ja väittivät sen olevan pelkkä haaste nähdäkseen, kuinka vahva Fenrir oli. Rautaiset kahleet särkyivät Fenririn voimien alla, mikä säikäytti jumalat pahasti.
Ideoiden käydessä vähiin jumalat kääntyivät kääpiöiden puoleen ja vaativat, että he takoisivat särkymättömät kahleet. Kääpiöt kävivät töihin ja yhdistivät karhun voimat, vuoren juuret, kalan hengityksen, linnun syljen, naisen parran ja kissan askelten äänen luodakseen silkinpehmeän köyden, jonka nimi oli Gleipnir.
Jumalat tarjosivat Gleipniriä nyt Fenrirille, mutta susi arveli petosta eikä suostunut kahlittavaksi, ellei joku jumalista laittaisi kättään hänen suuhunsa pantiksi. Týr suostui laittamaan kätensä Fenririn suuhun ja jumalat sitoivat suden Gleipnirillä kallioon. Kun Fenrir ei voimistaan huolimatta saanut Gleipniriä särkymään se vaati, että jumalat päästäisivät sen vapaaksi. Kun jumalat eivät päästäneet sitä vapaaksi Fenrir puri Týrin käden poikki ja vannoi kostavansa tämän petoksen jumalille, erityisesti Odinille.

"Loki lausui:

"Ole ääneti, Týr,
et osannut koskaan
sovittaa kahden kiistaa.
Muistutan, kuinka
oikean käden
repi sinulta Fenrir-susi."

Týr lausui:

"Olen kättä vailla,
Fenririä sinä,
me kaipaamme kumpainenkin.
Ei susikaan nauti,
kun sidottuna saa
odottaa Ragnarökin aikaa."

Freyr lausui:

"Näen suden makaavan
virran suussa
kunis sortuvat jumalat suuret.
Jos et vaikene kohta, Loki,
sen viereen sidotaan
sinutkin, pahuuden seppä."

-Lokin Riita
Eddan Jumalrunot

Scroll to Top