Grave Of Árán
Tekijä:
Oskari KorkkonenTeoksen valmistumisvuosi:
2022Koko:
20cm x 30cmTekniikat:
Acrylic painting, Illustration, Painting, visual artsTeemat:
Art, Bear, Death, Documenting, Dystopia, Fantasy, Friendship, Life, Malformation, Mythology, People, Portrait, Relationships, Storytelling, growth story, magicTeoskuvaus:
Kerrotaan, että lokakuun lopulla Helheim on lähempänä Midgardia, kuin muutoin. Lisäksi harso elävien ja kuolleiden maailman välillä on ohuempi, kuin yleensä. Egill yksikätisen saagassa kerrottaan tähän vuodenaikaan sopiva kertomus kahdesta viikinki kuninkaasta.
Ásmund ja Árán olivat kasvaneet yhdessä jo lapsuudestaan saakka. He kävivät lukuisilla seikkailuilla ja jakoivat aina saalin keskenään. He tekivät veljeysvalan ja vannoivat kostavansa toisen kuoleman, mikäli tämä kaatuisi vihollisen miekkaan. Osana valaa he vannoivat myös, että jos toinen heistä kuolee, niin toisen tulee viettää kolme yötä haudassa tämän kanssa.
Eräänä päivänä Árán, kuitenkin sairastui ja kuoli äkillisesti. Valansa vankina Ásmund laskettiin hautaan Áránin kanssa. Heidän mukaansa laskettiin myös Áránin omaisuus, sekä haukka, koira ja hevonen täydessä sotahaarniskassaan. Hauta oli pitkän mallinen, kuin puinen maanalainen sali, jonka sisustaa valaisivat soihdut. Salin keskellä oli pöytä ja sen molemmissa päissä valtaistuin. Árán asetettiin toiselle istuimelle kaikki varusteet päällään. Ásmund otti mukaansa ruokaa kolmeksi päiväksi ja istuutui toiselle valtaistuimelle.
Ásmund nosti simasarven ystävänsä kunniaksi ja ateriansa jälkeen hän nukahti. Yöllä hän kuitenkin heräsi pahaan hajuun, joka kiemurteli salissa, kuin käärme. Hän katsahti pöydän ylitse kohti Áránia, mutta soihdut valaisivat tyhjää valtaistuinta. Ásmund nousi seisomaan ja katseli ympärilleen. Hän huomasi Áránin, joka kyyhötti kasvot seinää päin salin nurkassa. Ásmundin mennessä varoen lähemmäs, hän huomasi koiran, jonka kaula oli purtu poikki ja tihkui verta. Árán nousi seisomaan ja kääntyi katsomaan Ásmundia. Hän tuijotti ystäväänsä tyhjällä katseella ja pudotti puoliksi syödyn haukan lattialle. Tämän jälkeen hän laahusti tuolinsa luo ja istui, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Seuraavan päivän Ásmund istui tuolillaan ja katseli ystäväänsä. Árán pysyi paikallaan, kuin kuollut ruumis. Soihdut loivat lattialle kiemuraisia varjoja seuraavan yön saapuessa. Ásmund alkoi torkahdella, vaikka koetti pysyä hereillä, kunnes hän nukahti.
Hän heräsi yöllä panssarin kolinaan. Kun hän katsoi pöydän ylitse Árán istui valtaistuimellaan kuolleena. Ásmund huokaisi helpotuksesta, mutta haukatessaan henkeä hän haistoi taas pahan löyhkän, joka leijaili ilmassa. Árán nousi hitaasti seisomaan ja kääntyi kohti panssaroitua hevosta, joka säikkyi tätä. Ásmund sai katsoa kauhuissaan, kuinka Árán repi hevosen riekaleiksi ja alkoi syödä sen lihaa. Árán kääntyi sitten kohti Ásmundia ja kahlitsi tämän tyhjällä katseellaan. Hän otti yhden hevosen jaloista ja käveli hitaasti Ásmundin luo, jättäen verisen jäljen lattiaan. Árán ojensi kätensä ja tarjosi hevosen lihaa Ásmundille. Pelosta jähmettynyt Ásmund käänsi päätään ja näytti omaa ruokaansa. Árán nosti hevosen jalan suulleen ja upotti hampaansa siihen. Veri virtasi hänen rinnuksiaan myöten.
Ásmund heräsi päivällä. Hän oli ilmeisesti menettänyt tajuntansa. Árán istui paikallaan tuolissaan, salin toisessa päässä. Ásmund söi viimeisen ateriansa ja alkoi odottaa yötä. Viimeinen yö, joka hänen olisi vietettävä tämän kummun sisällä. Hän katseli jälleen ystäväänsä, joka oli nyt draugr, epäkuollut. Päivän kääntyessä yöksi hän katseli eläinten ruhoja, jotka makasivat pitkin salin lattiaa. Hän alkoi taas torkahdella, mutta tällä kertaa hän ei pannut vastaan vaan ajatteli, että aamulla kaikki tämä hulluus olisi ohitse ja hän olisi täyttänyt valansa.
Kuoleman itsensä oksettava löyhkä kuitenkin herätti Ásmundin keskellä yötä. Hän katsoi suoraan Áránin silmiin, joka seisoi suoraan hänen edessään. Tämän kalman kalpeat kasvot olivat kuivuneen veren peitossa, erityisesti suun ympärys. Hänen tyhjä katseensa lävisti Ásmundin sielun ja ennen, kuin tämä kerkesi edes harkitsemaan seuraavaa liikettään Árán tarttui Ásmundin pään molemmin puolin ja vetäisi pitkillä luisevilla kynsillään vuotavia haavoja Ásmundin kasvoihin. Hän potki, puski ja löi kaikin voimin, mutta Árán puri Ásmundia korvaan. Ásmund keräsi kaikki voimansa ja potkaisi Áránin pois päältään. Kaatuessaan tämä vei Ásmundin korvan, jättäen verisiä liha suikaleita roikkumaan hänen päänsä sivulta. Ásmund juoksi sali toiseen päähän ja katseli hädissään ympärilleen.
Hän huomasi valtaistuimen vieressä Áranin varusteet ja miekan. Ásmund tempaisi miekan huotrastaan ja kääntyi juuri, kun Árán syöksyi tätä kohti. Yhdellä sivalluksella hän leikkasi Áránin kaulan poikki. Ruumis sekä pää putosivat lattialle ja pää pyörähti katsomaan Ásmundia huokaisten uhkaavasti. Ruumis yritti hankalasti nousta takaisin jaloilleen. Ásmund oli saanut tarpeekseen ja potkaisi pään ruumiin luokse. Sitten hän nappasi seinältä soihdun ja pisti sillä ruumista, joka syttyi heti tuleen. Liekeistä kuului kirkaisuja ja huutoa, kuin teurastettavasta karjusta. Ruumis raapi ilmaa ja yritti löytää Ásmundia. Tuli nielaisi Áránin ja lopulta hän luuhistui liikkumattomana maahan. Ruumis paloi ja hiiltyi tuhkaksi, kuten myös pää, joka tuijotti tyhjästi Ásmundia palaessaan.
Ásmund nakkasi soihdun lattialle ja nappasi Áránin omaisuuden maksuna tästä kirotusta sopimuksesta. Hän menin hautakummun luukulle ja kutsui vartioita laskemaan köyden alas, hän oli täyttänyt valansa. Vartiat vetivät hänet ylös ja nähdessään aamun ensimmäiset säteet hän huokaisi helpotuksesta. Mutta, kun vartiat näkivät hänet, he juoksivat kauhuissaan pakoon. He näkivät kalpean, tuhkan harmaan miehen, joka oli yltäpäältä veren peitossa. Kuin draugr.