Grave of Hrappr
Tekijä:
Oskari KorkkonenTeoksen valmistumisvuosi:
2023Koko:
40cm x 30cmTekniikat:
Acrylic painting, Illustration, Painting, visual artsTeemat:
Art, Bear, Biology, Body, Creative, Death, Documenting, Dystopia, Fantasy, Growth, Impressionism, Jäähyväiset, Life, Malformation, Mythology, Nature, People, Portrait, Relationships, Religion, Sekalainen, muu, Spirituality, Storytelling, growth story, magic, yksinäisyysTeoskuvaus:
Lohilaaksolaisten saagassa on kertomus vinkeästä viikingistä nimeltään Tappaja-Hrappr. Tällä oli tila Islansissa, jolla hän asui vaimonsa ja palvelusväkensä kanssa. Hrappr oli aina harmiksi naapureilleen, mutta iän myötä hänestä alkoi tulla niin ilkeä, että hänen naapurinsa hädin tuskin saivat pidettyä puoliaan. Hänen luonteensa ei muuttunut vaikka ikä painoi hänet lopulta vuoteenomaksi.
Eräänä talvena häneen iski tauti ja hän kutsui vaimonsa Vigdísin luokseen. Hrappr tiesi tämän taudin tulevan hänelle kuolemaksi, joten hän määräsi, että kuoltuaan hänet haudattaisiin tulituvan oven eteen pystyasentoon, jotta hän pystyisi tarkkailemaan ja vahtimaan taloaan. Pian tämän jälkeen Hrappr kuoli ja niin tehtiin, kuin hän oli määrännyt, sillä muutakaan ei uskallettu.
Mutta jos paha oli Hrappr ollut eläessään, niin pahemmaksi muuttui kuoltuaan, sillä hän alkoi kummitella. Ensin hän suolisti puolet palvelusväestään, kuin lauman teuraseläimiä. Sitten hän aiheutti paljon vahinkoa naapureilleen. Pian Hrapprin tila autioitui ja hänen vaimonsa, muutti veljensä luo. Naapurit lähtivät seudun mahtimiehen Höskuldr Laakso-Kollrinpojan puheille ja pyysivät, että hän tekisi Hrapprin kummittelulle jotain.
Höskuldr lähti miestensä kanssa Hrapprin tilalle ja kavoi Hrapprin ruumiin ylös maasta. He veivät ruumiin syvälle metsään ja hautasivat sen sinne, mikä sai kummittelun vähenemään. Hrapprin poika Sumarlidi otti isänsä perinnön ja tilan haltuunsa, mutta asuttuaan tilalla jonkin aikaa hän tuli hulluksi ja kuoli.
Kului monta talvea ja Óláfr Riikinkukko pystytti sattumalta metsään navetan. Eräänä iltana tuli mies hänen luokseen, joka hoiti karjaa navetalla. Hän oli kalpea, kuin olisi kummituksen nähnyt. Keskusteltuaan jonkin aikaa Óláfr otti kultasilaisen keihäänsä ja lähti miehen kanssa navetalle. Maassa oli hieno kerros lunta ja navetan ovi oli auki. Óláfr käski miehen navetaan, jotta tämä voisi sitoa elikot kiinni, kun hän ajoi ne sisään.
Mies, kuitenkin syöksyi hänen syllinsä säikähtäneenä ja kertoi värisevällä äänellä, että Hrappr seisoi navetan ovella ja koitti tarttua häneen. Óláfr meni navetan ovelle ja sinkosi keihäänsä kohti Hrappria. Tämä tosin tarttui keihääseen molemmin käsin ja väänsi sen varren poikki. Óláfr koettaa silloin syöksyä päin Hrappria, mutta Hrappr vajosi maahan, mistä oli tullutkin. Ólafrille jäi keihään varsi, mutta Hrappr vei kärjen mukanaan. Seuraavana aamuna Óláfr lähti sinne minne Hrappr oli haudattu ja kaivoi haudan auki. Sieltä hän löysi keihäänkärkensä. Sitten hän teettää rovion ja polttaa Hrapprin ruumiin ja hänen tuhkansa viedään kauas avomerelle. Näin päättyi Hrapprin kummittelu.