Ragnarök
Tekijä:
Oskari KorkkonenTeoksen valmistumisvuosi:
2023Koko:
A4Tekniikat:
Drawing, Illustration, Pencil, visual artsTeemat:
Ajan kulku, Animals, Art, Change, Chaos, Climate change, Cost of Living, Creative, Death, Documenting, Dreams, Dystopia, Fantasy, Jäähyväiset, Kuvitus, Life, Malformation, Mythology, Nature, People, Relationships, Sekalainen, muu, Spirituality, Still life, Storytelling, Symbolismi, Tie, growth story, magicTeoskuvaus:
"Pyydän: kuulkaa,
pyhät heimot,
Heimdallin ylemmät
ja alemmat pojat,
sinä tahdot, Valfödr,
että tulkitsen taiten
mitä ihmisten muinais-
vaiheista muistan.
Muinaissyntyiset
jätit muistan,
joiden keskellä
kasvoin ammoin;
yhdeksän maailmaa,
puun yhdeksän juurta,
jalon Maailmanpuun
mullan alla.
Minä tiedän saarnin,
se on Yggdrasill,
valkosora vihmoo
sen korkeaa vartta;
siitä lähtevät kasteet
jotka lankeavat laaksoon,
se Urdrin kaivolla
viheriöi aina.
Minä tiedän, Odin
mihin silmäsi kätkit:
maineikkaaseen
Mimirin kaivoon,
Mimir juo simaa
joka ainoa aamu
Valfödrin pantista —
joko tiedätte vai ette?
Hän näkee: Hveralundrissa
lojuu vanki,
ja vanki on näöltään
kuin viekas Loki,
siellä istuu Sigyn,
hän on iloa vailla
miehensä tähden —
joko tiedätte vai ette?
Idässä, Rautametsässä,
istui vanha vaimo
ja kasvatti Fenririn
heimokuntaa;
näistä yksi
on oleva kerran
kuun rosvo,
hahmolta peikko.
Hänen ravintonaan
ovat miesten ruumiit,
hän saastuttaa verellä
jumalten sijat,
aurinko tummuu
ja suvilla on sitten
epävakaiset ilmat —
joko tiedätte vai ette?
Kummulla istui siellä
ja harppua soitti
jättinaisen paimen,
iloinen Eggther;
yllä lauloi
korkeanpunainen
kukko, Fjalarr.
Aasoille kiekui
Gollinkambi,
se herättää kaikki
Herjafödrin miehet;
maan alla laulaa
toinen lintu,
Helin kartanon
noenpunainen kukko.
Garmr karjuu
Gnipahellrin edessä,
kahleet katkeavat,
susi karkaa;
monenkaltaista tiedän,
kauemmas näen,
jumalien tuhon,
sodanjumalten turman.
Veljekset taistelevat,
toinen lyö toisen,
sisarusten lapset
hylkäävät suvun;
paha on aika,
huoruutta paljon,
kirvesaika, veitsiaika,
murtuneet kilvet,
myrskyaika, susiaika
maailmanlopun alla,
ainoakaan mies
ei armahda toista.
Mimirin pojat liikkuvat,
ja perikadon ääntä
julistaa kaikuva
Gjallar-torvi,
kovin puhaltaa Heimdall,
on korkealla torvi,
Odin puhuttelee,
Mimirin päätä.
Vavisten seisoo
Yggdrasill, saarni,
ikipuu valittaa,
nyt on jättiläinen irti,
Helin tien kulkijat
pelkäävät kaikki,
kunnes Surtrin sukulainen
ahmaisee saarnin.
Mikä Aasoilla on?
Mikä haltioilla on?
Koko Jötunheim ryskää,
ovat käräjillään Aasat;
kääpiöt voihkivat
kiviovillansa,
tunturien viisaat —
joko tiedätte vai ette?
Garmr karjuu
Gnipahellrin edessä,
kahleet katkeavat,
susi karkaa;
monenkaltaista tiedän,
kauemmas näen,
jumalien tuhon,
sodanjumalten turman.
Hrymr saapuu idästä,
ylhäällä kilpi,
hirmuisena kiemuroi
Maailmankäärme,
käärme iskee vettä,
kotka kirkuu,
repii ruumiita, harmaa;
Naglfar on irti.
Idästä liukuu
laiva yli meren,
tuo Muspellrin joukot,
ja Loki ohjaa;
jättiläiset saapuvat
seuraten sutta,
ja sen väen mukana
on Byleistrin veli.
Surtr tuo etelästä
korventavaa tulta;
sodanjumalain aurinkoa
säihkyy miekka,
kallioita särkyy,
jättinaisia sortuu,
miehet käyvät Heliin,
halkeaa taivas.
Nyt Hlinille tulee
toinenkin murhe,
kun Odin käy sotimaan
sutta vastaan
ja Belin uljas surmaaja
iskee Surtriin,
Friggin sydänystävä
saa surmansa siellä.
Vidarr, Sigfödrin
väkevä poika,
on tuolta tulossa
tappamaan sutta,
Hvedrungrin pojalle
hän pistää kaksin käsin
sydämeen kalvan,
isän kuoleman kostaa.
Garmr karjuu
Gnipahellrin edessä,
kahleet katkeavat,
susi karkaa;
monenkaltaista tiedän,
kauemmas näen,
jumalien tuhon,
sodanjumalten turman.
Nyt lähestyy Hlödynin
loistava poika,
Odinin vesa käy
käärmeen kimppuun;
tämä, raivokas, tappaa
Midgardin turvan;
kotinsa on jätettävä
kaikkien miesten;
Thor pystyy astumaan
tuskin yhdeksän askelta
käärmeen luota,
hän, kunniastaan varma.
Aurinko mustuu,
maa luuhistuu mereen,
taivaalta sortuvat
säteilevät tähdet,
roihuten palaa
Elämänpuu,
korkeat lieskat
taivaalle lyövät.
Garmr karjuu
Gnipahellrin edessä,
kahleet katkeavat,
susi karkaa;
monenkaltaista tiedän,
kauemmas näen,
jumalien tuhon,
sodanjumalten turman.
Hän näkee, miten kohoaa
toisen kerran
maa, iäti vihreä,
merestä esiin;
kosket kuohuvat,
kotka lentää,
tunturilta
se pyytää kalaa.
Aasat kokoontuvat
Idavöllrille,
he haastelevat siellä
maan hirmuisesta vyöstä
ja muistavat mahtavan
menneisyyden
ja Mahtijumalan
muinaiset riimut.
He löytävät jälleen
lautapelin levyt
ruohon keskeltä,
kultaiset, kauniit,
ajassa ammoin
omistamansa.
Kylvämättä
kasvavat pellot,
paha parantuu kaikki,
Baldur palaa;
Hroptrin saleissa asuvat
Hödr ja Baldur,
sodanjumalat oivat —
joko tiedätte vai ette?
Hœnir heittää
hyvät uhrilastut,
ja veljesten pojat
vallitsevat laajaa
Tuulten kotia —
joko tiedätte vai ette?
Hän näkee salin,
soreamman kuin päivä,
se on kullalla katettu
ja kohoaa Gimlessä.
Nuhteettomat ihmiset
asuvat siellä,
ja heillä on aina
osanaan onni.
Mahtaja nousee
mahtiin ja voimaan,
tuo väkevä yllä
joka ohjaa kaiken.
Nyt lähestyy lentäen
tumma lohikäärme,
pimeästä vuoresta
se välkehtien lentää,
höyhentensä kätkössä
kantaa ruumiita,
Nidhöggr.
Nyt näkijätär poistuu."
-Näkijättären Ennustus
Eddan Jumalrunot