Völuspá
Tekijä:
Oskari KorkkonenTeoksen valmistumisvuosi:
2023Koko:
200cm x 100cmTekniikat:
Acrylic painting, Akryyli ja öljy kankaalle, Illustration, Painting, visual artsTeemat:
Animals, Creative, Fantasy, Impressionism, Landscape, Life, Meri, Mythology, Nature, Sekalainen, muu, magicTeoskuvaus:
Näkijättären ennustus on pohjoisen mytologian kannalta Eddan runoista tärkein. Se ei ole vain hyvin korkea tasoista runoa, vaan mahtava esitys maailman synnyn ja tulevan tuhon tapahtumista. Runon synty ajoitetaan 900-luvulle, jolloin runon tekijä olisi ollut vielä vanhan uskonnon kannattaja, mutta hänellä olisi ollut jo jotakin tietoa kristinuskosta.
"Pyydän: kuulkaa,
pyhät heimot,
Heimdallin ylemmät
ja alemmat pojat,
sinä tahdot, Valfödr,
että tulkitsen taiten
mitä ihmisten muinais-
vaiheista muistan.
Muinaissyntyiset
jätit muistan,
joiden keskellä
kasvoin ammoin;
yhdeksän maailmaa,
puun yhdeksän juurta,
jalon Maailmanpuun
mullan alla.
Aikojen alussa
Ymir eli,
ei hiekkaa, ei vettä,
ei viileää merta,
ei maata ollut,
ei taivasta yllä;
oli suunnaton kita,
ei kasvanut ruoho.
Kunnes Borrin pojat
kohottivat pohjan,
he jotka Midgardin,
mahtavan, loivat;
kivikamaraan paistoi
etelästä päivä,
ja maasta versoi
viheriä laukka.
Kuun kumppani, aurinko,
etelästä
hipoi oikealla kädellään
taivaan reunaa;
aurinko ei tiennyt
asuntonsa saleja,
tähdet eivät
tietäneet sijaansa,
kuu ei mahtinsa
määrää tiennyt.
Jumalat kävivät
käräjätuoliin,
korkeat pitivät
keskenään neuvoa:
kuka oli luova
kääpiöjoukon
Brimirin verestä,
Blainnin luista?
Niin siitä parvesta
saapui kyliin
kolme aulista
ja väkevää Aasaa,
he havaitsivat maassa
huonovoimaiset
Askrin ja Emblan,
ilman osaa.
Ei heillä sielua,
ei henkeä ollut,
ei verta, ei ääntä,
ei hipiän väriä;
Odin antoi hengen,
Hœnir sielun,
Lodurr veren
ja hipiän värin.
Minä tiedän saarnin,
se on Yggdrasill,
valkosora vihmoo
sen korkeaa vartta;
siitä lähtevät kasteet
jotka lankeavat laaksoon,
se Urdrin kaivolla
viheriöi aina.
Minä tiedän, Odin
mihin silmäsi kätkit:
maineikkaaseen
Mimirin kaivoon,
Mimir juo simaa
joka ainoa aamu
Valfödrin pantista —
joko tiedätte vai ette?
Minä näin Baldrille,
Odinin pojalle,
veristyneelle jumalalle,
varatun kohtalon:
näin, miten kohosi
tasankojen ylle
hentoinen, kaunis
mistelikasvi.
Se oksa juuri,
näöltään niin ohut,
oli murheen ase,
Hödr sen ampui.
Baldrin veli
viipymättä syntyi,
yön vanhana taisteli
Odinin poika.
Hän ei käsiään pessyt,
ei sukinut päätään,
ennenkuin sai roviolle
Baldrin surman;
mutta Fensalirissa
Frigg itki
Valhöllin tuskaa —
joko tiedätte vai ette?
Idässä, Rautametsässä,
istui vanha vaimo
ja kasvatti Fenririn
heimokuntaa;
näistä yksi
on oleva kerran
kuun rosvo,
hahmolta peikko.
Hänen ravintonaan
ovat miesten ruumiit,
hän saastuttaa verellä
jumalten sijat,
aurinko tummuu
ja suvilla on sitten
epävakaiset ilmat —
joko tiedätte vai ette?
Garmr karjuu
Gnipahellrin edessä,
kahleet katkeavat,
susi karkaa;
monenkaltaista tiedän,
kauemmas näen,
jumalien tuhon,
sodanjumalten turman.
Veljekset taistelevat,
toinen lyö toisen,
sisarusten lapset
hylkäävät suvun;
paha on aika,
huoruutta paljon,
kirvesaika, veitsiaika,
murtuneet kilvet,
myrskyaika, susiaika
maailmanlopun alla,
ainoakaan mies
ei armahda toista.
Hrymr saapuu idästä,
ylhäällä kilpi,
hirmuisena kiemuroi
Maailmankäärme,
käärme iskee vettä,
kotka kirkuu,
repii ruumiita, harmaa;
Naglfar on irti.
Aurinko mustuu,
maa luuhistuu mereen,
taivaalta sortuvat
säteilevät tähdet,
roihuten palaa
Elämänpuu,
korkeat lieskat
taivaalle lyövät.
Hän näkee, miten kohoaa
toisen kerran
maa, iäti vihreä,
merestä esiin;
kosket kuohuvat,
kotka lentää,
tunturilta
se pyytää kalaa.
Aasat kokoontuvat
Idavöllrille,
he haastelevat siellä
maan hirmuisesta vyöstä
ja muistavat mahtavan
menneisyyden
ja Mahtijumalan
muinaiset riimut.
Kylvämättä
kasvavat pellot,
paha parantuu kaikki,
Baldr palaa;
Hroptrin saleissa asuvat
Hödr ja Baldr,
sodanjumalat oivat —
joko tiedätte vai ette?
Hœnir heittää
hyvät uhrilastut,
ja veljesten pojat
vallitsevat laajaa
Tuulten kotia —
joko tiedätte vai ette?
Hän näkee salin,
soreamman kuin päivä,
se on kullalla katettu
ja kohoaa Gimlessä.
Nuhteettomat ihmiset
asuvat siellä,
ja heillä on aina
osanaan onni.
Mahtaja nousee
mahtiin ja voimaan,
tuo väkevä yllä
joka ohjaa kaiken.
Nyt lähestyy lentäen
tumma lohikäärme,
pimeästä vuoresta
se välkehtien lentää,
höyhentensä kätkössä
kantaa ruumiita,
Niðhöggr.
Nyt näkijätär poistuu."
-Näkijättären Ennustus
Eddan Jumalrunot