Blót
Tekijä:
Oskari KorkkonenTeoksen valmistumisvuosi:
2025Koko:
A4Tekniikat:
Kirjoittaminen, Kuvittaminen, Piirtäminen, kuvataide, lyijykynäTeemat:
Dokumentoiva, Eläimet, Elämä, Ihmiset, Ihmissuhteet, Inspiraatio, Juhlat, Jäähyiset, Kaunis, Kuvitus, Luova, Löydöt, Magia, Mytologia, Perinteet, Ruoka, Sekalainen, muu, Spirituaalisuus, Symbolismi, Taianomainen, Taide, Tarinankerronta, Uskonto, Vuorovaikutus, YksinkertaisuusTeoskuvaus:
Norjan Kuningassaagoihin sisältyvässä Haakon Hyvän saagassa on tarkasti kuvattuna esimerkki harvoista aikalaislähteissä säilyneistä viikinkiajan uskonnollisista juhlamenoista. Kyseessä on eräänlainen uhrijuhla eli blót, jonka kaltaisia saatettiin järjestää pienin eroin vuodenkierron tärkeimpinä ajankohtina.
Haakon Hyvän saagassa olevan kuvauksen mukaan uhrijuhlaan valmistauduttiin suurilla ruoka ja juoma varastoilla, minkä perusteella juhla sijoittuisi sadonkorjuun jälkeiselle vuodenpuoliskolle. Uhrijuhla oli myös suuri kokoontuminen, jonka aikana seudun väki pääsi vaihtamaan kuulumisiaan. Uhrattavaksi tuotiin pienkarjan lisäksi myös hevosia, jotka olivat tärkeä apu viikinkiaikaisen rahvaan elämässä ja täten arvokas lahja jopa jumalille.
Eläinuhreista saatua verta ei tosin hukattu vaan se kerättiin astioihin, joista sitä pirskotettiin juhlijoiden päälle sekä pyhäkön ulko- ja sisäseinille sekä alttareille, joille oli ilmeisesti sijoitettu palvottava jumalankuva, kuten Olavi Trygvenpojan saagassa on kuvailtu. Haakon Hyvän saagassa pirskottamiseen käytettyjä välineitä kutsutaan nimellä "hlautteinar", mutta kyseessä saattaa olla jonkinlainen varvun oksa, kuten muissa vastaavanlaisissa veren pirskottamisen yhteyksissä on usein kuvailtu.
Juhlan järjestäjä saa sitten siunata juhlamaljan ja eläinuhrien lihasta tehdyn keiton. Tämän jälkeen nostetaan ensimmäinen juhlamalja Óðinnille, toinen Njörðrlille, kolmas Freyrille, neljäs valinnaisesti Bragille ja viimeiseksi muistomalja kuolleille sukulaisille.
Haakon Hyvän saagassa kuvaillaan myös toinen joulunaikaan sijoittuva uhrijuhla, jonka toinen malja nostetaan Thórrille siten, että kuningas teki vasaranmerkin maljan päällä. Samaisessa kertomuksessa kuvaillaan myös uhratun hevosen lihasta tehtyä keittoa niin pyhäksi, ettei kristitty kuningas halunnut olla missään tekemisissä sen kanssa. Lopulta rahvas joutui väkivallalla uhaten pakottamaan kuninkaansa hengittämään rasvoittuneesta keittopadasta nousevia höyryjä, kun hän ei tohtinut maistella sitä.
Vaikka nämä yksittäiset kuvaukset viikinkiaikaisista palvontamenoista antavat ainoastaan lyhyen vilkaisun ajan uskonnollisten perinteiden maailmaan, ovat ne tärkeä osa sitä pientä tiedon määrää, mikä meillä on kyseisen aikakauden rituaaleista pääteltävissä tarjolla olevien aikalaislähteiden perusteella. On myös hyvä pitää mielessä, että uskonnolliset perinteet ovat hyvin erillaisia ja paikkakohtaisia samankin uskonnon sisällä; Haakon Hyvän saagassa on ainoastaan kaksi uhrijuhlan kuvausta 900-luvun puolivälin keskinorjalaisesta Trøndelagin läänistä.
"Sigurðr Ladenjaarli oli innokas veriuhrien toimittaja, samoin kuin hänen isänsä Hákon. Sigurðr-jaarli järjesti kuninkaan nimessä kaikki uhrijuhlat Trøndelagissa. Vanha tapa vaati että uhria järjestettäessä piti kaikkien talonpoikien tulla paikkaan, jossa pyhäkkö sijaitsi, ja tuoda sinne varastonsa, jotka heillä tulisi olla pitojen kestäessä. Pidoissa piti kaikilla miehillä olla olutta. Teurastettiin myös kaikenlaista pientä karjaa ja hevosia. Siten saadun veren nimenä oli 'hlaut', 'hlautmaljoiksi' sanottiin astioita, joissa verta säilytettiin, ja luudanmuotoisilla välineillä, joiden nimenä oli 'hlautteinar', oli värjättävä alttarit ja pyhäkön seinät sisältä ja ulkoa punaisiksi sekä pirskotettava verta kansan päälle; mutta lihat oli keitettävä läsnä olevien nautittaviksi. Tulia oli sytytettävä keskelle pyhäkön lattiaa, ja niiden yläpuolelle oli ripustettava kattiloita. Maljat oli kannettava tulen ympäri, mutta sen, joka järjesti pidot ja oli päämies, piti siunata malja ja kaikki uhriruoka, ensiksi Óðinnin malja — se oli juotava kuninkaalle voittoa ja valtaa anoen — sitten Njörðrin malja ja Freyrin malja hyvän vuodentulon ja rauhan puolesta. Monilla oli siihen aikaan tapana juoda tämän jälkeen Bragin malja. Juotiin myös sukulaisvainajien maljoja, joita sanottiin muistomaljoiksi."
-Haakon Hyvä
Norjan Kuningassaagat I