Völuspá

    Tekijä:

    Oskari Korkkonen

    Teoksen valmistumisvuosi:

    2023

    Koko:

    200cm x 100cm

    Tekniikat:

    Akryyli ja öljy kankaalle, Kuvittaminen, Maalaaminen, akryylimaalaus, kuvataide

    Teemat:

    Eläimet, Elämä, Fantasia, Impressionismi, Luonto, Luova, Magia, Maisema, Meri, Mytologia, Sekalainen, muu

    Teoskuvaus:

    Näkijättären ennustus on pohjoisen mytologian kannalta Eddan runoista tärkein. Se ei ole vain hyvin korkea tasoista runoa, vaan mahtava esitys maailman synnyn ja tulevan tuhon tapahtumista. Runon synty ajoitetaan 900-luvulle, jolloin runon tekijä olisi ollut vielä vanhan uskonnon kannattaja, mutta hänellä olisi ollut jo jotakin tietoa kristinuskosta.

    "Pyydän: kuulkaa,
    pyhät heimot,
    Heimdallin ylemmät
    ja alemmat pojat,
    sinä tahdot, Valfödr,
    että tulkitsen taiten
    mitä ihmisten muinais-
    vaiheista muistan.

    Muinaissyntyiset
    jätit muistan,
    joiden keskellä
    kasvoin ammoin;
    yhdeksän maailmaa,
    puun yhdeksän juurta,
    jalon Maailmanpuun
    mullan alla.

    Aikojen alussa
    Ymir eli,
    ei hiekkaa, ei vettä,
    ei viileää merta,
    ei maata ollut,
    ei taivasta yllä;
    oli suunnaton kita,
    ei kasvanut ruoho.

    Kunnes Borrin pojat
    kohottivat pohjan,
    he jotka Midgardin,
    mahtavan, loivat;
    kivikamaraan paistoi
    etelästä päivä,
    ja maasta versoi
    viheriä laukka.

    Kuun kumppani, aurinko,
    etelästä
    hipoi oikealla kädellään
    taivaan reunaa;
    aurinko ei tiennyt
    asuntonsa saleja,
    tähdet eivät
    tietäneet sijaansa,
    kuu ei mahtinsa
    määrää tiennyt.

    Jumalat kävivät
    käräjätuoliin,
    korkeat pitivät
    keskenään neuvoa:
    kuka oli luova
    kääpiöjoukon
    Brimirin verestä,
    Blainnin luista?

    Niin siitä parvesta
    saapui kyliin
    kolme aulista
    ja väkevää Aasaa,
    he havaitsivat maassa
    huonovoimaiset
    Askrin ja Emblan,
    ilman osaa.

    Ei heillä sielua,
    ei henkeä ollut,
    ei verta, ei ääntä,
    ei hipiän väriä;
    Odin antoi hengen,
    Hœnir sielun,
    Lodurr veren
    ja hipiän värin.

    Minä tiedän saarnin,
    se on Yggdrasill,
    valkosora vihmoo
    sen korkeaa vartta;
    siitä lähtevät kasteet
    jotka lankeavat laaksoon,
    se Urdrin kaivolla
    viheriöi aina.

    Minä tiedän, Odin
    mihin silmäsi kätkit:
    maineikkaaseen
    Mimirin kaivoon,
    Mimir juo simaa
    joka ainoa aamu
    Valfödrin pantista —
    joko tiedätte vai ette?

    Minä näin Baldrille,
    Odinin pojalle,
    veristyneelle jumalalle,
    varatun kohtalon:
    näin, miten kohosi
    tasankojen ylle
    hentoinen, kaunis
    mistelikasvi.

    Se oksa juuri,
    näöltään niin ohut,
    oli murheen ase,
    Hödr sen ampui.
    Baldrin veli
    viipymättä syntyi,
    yön vanhana taisteli
    Odinin poika.

    Hän ei käsiään pessyt,
    ei sukinut päätään,
    ennenkuin sai roviolle
    Baldrin surman;
    mutta Fensalirissa
    Frigg itki
    Valhöllin tuskaa —
    joko tiedätte vai ette?

    Idässä, Rautametsässä,
    istui vanha vaimo
    ja kasvatti Fenririn
    heimokuntaa;
    näistä yksi
    on oleva kerran
    kuun rosvo,
    hahmolta peikko.

    Hänen ravintonaan
    ovat miesten ruumiit,
    hän saastuttaa verellä
    jumalten sijat,
    aurinko tummuu
    ja suvilla on sitten
    epävakaiset ilmat —
    joko tiedätte vai ette?

    Garmr karjuu
    Gnipahellrin edessä,
    kahleet katkeavat,
    susi karkaa;
    monenkaltaista tiedän,
    kauemmas näen,
    jumalien tuhon,
    sodanjumalten turman.

    Veljekset taistelevat,
    toinen lyö toisen,
    sisarusten lapset
    hylkäävät suvun;
    paha on aika,
    huoruutta paljon,
    kirvesaika, veitsiaika,
    murtuneet kilvet,
    myrskyaika, susiaika
    maailmanlopun alla,
    ainoakaan mies
    ei armahda toista.

    Hrymr saapuu idästä,
    ylhäällä kilpi,
    hirmuisena kiemuroi
    Maailmankäärme,
    käärme iskee vettä,
    kotka kirkuu,
    repii ruumiita, harmaa;
    Naglfar on irti.

    Aurinko mustuu,
    maa luuhistuu mereen,
    taivaalta sortuvat
    säteilevät tähdet,
    roihuten palaa
    Elämänpuu,
    korkeat lieskat
    taivaalle lyövät.

    Hän näkee, miten kohoaa
    toisen kerran
    maa, iäti vihreä,
    merestä esiin;
    kosket kuohuvat,
    kotka lentää,
    tunturilta
    se pyytää kalaa.

    Aasat kokoontuvat
    Idavöllrille,
    he haastelevat siellä
    maan hirmuisesta vyöstä
    ja muistavat mahtavan
    menneisyyden
    ja Mahtijumalan
    muinaiset riimut.

    Kylvämättä
    kasvavat pellot,
    paha parantuu kaikki,
    Baldr palaa;
    Hroptrin saleissa asuvat
    Hödr ja Baldr,
    sodanjumalat oivat —
    joko tiedätte vai ette?

    Hœnir heittää
    hyvät uhrilastut,
    ja veljesten pojat
    vallitsevat laajaa
    Tuulten kotia —
    joko tiedätte vai ette?

    Hän näkee salin,
    soreamman kuin päivä,
    se on kullalla katettu
    ja kohoaa Gimlessä.
    Nuhteettomat ihmiset
    asuvat siellä,
    ja heillä on aina
    osanaan onni.

    Mahtaja nousee
    mahtiin ja voimaan,
    tuo väkevä yllä
    joka ohjaa kaiken.

    Nyt lähestyy lentäen
    tumma lohikäärme,
    pimeästä vuoresta
    se välkehtien lentää,
    höyhentensä kätkössä
    kantaa ruumiita,
    Niðhöggr.
    Nyt näkijätär poistuu."

    -Näkijättären Ennustus
    Eddan Jumalrunot

    Scroll to Top